Ja ne raskausmahat! Ai että, on ikävä pieniä potkuja, myös sitä loppuvaiheen tukaluutta, ja sitä ihanaa odotusta ja jännitystä... Vaikka todellisuudessa molemmat raskausaikani ovat sisältäneet enemmän (onneksi aiheetonta) huolta kuin sellaista vaaleanpunaista odotuksen auvoa. Ja se alun jännitys, onko siellä ketään, pahoinvointi ja lattialle kaatava väsymys, miten _ihmeessä_ nekin muistot tulee mieleen vain haikeina ja ihanina? Taidan olla jossain imetyshuuruissa vieläkin.
Äitiysloma loppuu, paluu töihin ja arkeen, uhmaan ja aikaisiin aamuihin.
Vaiko sittenkin? Se kolmas? Ah! Jotenkin sitä silti ajattelee että ei meidän lapsiluku voi olla vielä tässä. Kaksi lasta on niin normi, että haluaisin rikkoa sen. Mies ei ole yllättäen ehdottomasti teilannut ajatusta. Ja, meillähän on vielä kaksi alkiota odottamassa pakkasessa. Siis eihän niitä _voi_ jättää käyttämättä? Toisaalta, uuteen IVF:ään paluu tuntuu hyvin hyvin kaukaiselta ajatukselta. Ja kolmatta lasta täytyy tosiaan haluta, varautua, toivoa.
Niin, Onhan ne vauvat Niin ihania, mutta pitäisi vissiin jaksaa kasvattaa näistä nykyisistäkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti